Arkitilojen käytännön suunnittelu

, 2 kommenttia.
Suunnitellessamme ensimmäistä yhteistä kotiamme, mieheni ilmoitti haluavansa kaksi wc:tä. Ensireaktioni oli hämmennys. Mihin ihmeeseen kahden hengen talous tarvitsee kahta käymälää? Hän sai lopulta tahtonsa läpi, ja meidän vajaan 90 neliön kolmion suunnittelun yhtenä kulmakivenä oli kahden wc:n malli. Nyt, reilut kaksi vuotta kyseistä asuntoa käyttäneenä myönnän, että kaksi arkiwc:tä on tullut kotiimme jäädäkseen. Se oli jälkikäteen arvioituna yksi parhaista valinnoista asunnon suunnittelussa.

Uuteen kotiimme tulee arkikerrokseen (3. kerros) kaksi wc:tä, joista toisessa on kaapisto minun ja toisessa mieheni tarvikkeille.


Miksi näin? Syy on hyvinkin yksinkertainen: käytännöllisyys. Toisen käydessä suihkussa, toinen voi laittautua lähtökuntoon toisessa wc:ssä. Yhden vessakäynti ei estä toisen hampaidenpesua. Koskaan ei käymälään tarvitse kotioloissa jonottaa.

Ihmettelin taannoin perheasuntoa, jossa kohtalaisen suuren uudisrakennuksen ainoa wc oli sijoitettu samaan tilaan saunan, kylpyhuoneen ja kodinhoitotilan kanssa. Samassa tilassa on perheen siten tarkoitus paitsi käydä wc:ssä myös saunoa, pestä pyykkiä, laittautua juhlakuntoon ja nauttia ihanasta kylvystä. Yhden loikoillessa saunan lauteilla, toinen pesee pyykkiä ja kolmas haluaa mennä vessaan.

Talomme suunnittelun alkuvaiheessa päätimme, että käytännöllisyys on yksi talomme suunnittelun peruspilareista, jonka ympärille muu suunnittelu saa luvan järjestyä. Ajatuksena on, että ne tilat ja tuotteet, joita käytetään päivittäin, ovat avainasemassa. Tilat, joita käytetään vain ehkä kerran viikossa, kuukaudessa tai kerran kesässä, jäävät panostuksessa kakkoseksi.

Tämä ei tarkoita, ettemmekö panostaisi asunnon ilmeeseen tai esimerkiksi ulkoalueisiin, vaan sitä, että valitessamme esimerkiksi perutason ja hieman paremman tason välillä yksittäisen tuotteen kohdalla, kiinnitämme erityistä huomioita siihen, miten paljon kyseistä tuotetta arjessamme käytetään. Näillä leveysasteilla ei esimerkiksi ole järkeä laittaa suuria panostuksia ulkotiloihin ja esimerkiksi kesäkeittiöön.

Maksamme ilolla lian tarttumisen estävästä pinnoituksesta wc-pöntössä tai ikkunoiden itsepuhdistavuudesta. Hella saa korkean tärkeyskertoimen, samoin astianpesukone.

Duravitin Wondergliss-ominaisuus helpottaa siivousta.
Ainoa käytännön elämää helpottava asia, josta kovan pohdinnan jälkeen luovuin, on vaatesäilytyksen välitön yhteys kodinhoitotiloihin. Nykyisessä kodissamme vaatesäilytys ja vaatteiden pesutoiminnot on sijoitettu yhteen suureen vaatehuoneeseen. Olemme pitäneet järjestelyä erittäin toimivana. Uuden kotimme suunnittelussa emme kuitenkaan onnistuneet löytämään ratkaisua, jossa sekä vaatesäilytys että kodinhoito olisi mahtunut samaan tilaan.

Olemme vaatteiden pesemisen suhteen valinneet erillisen pesutuvan mallin. Arkivaatteiden säilytys on keskitetty 3. kerrokseen. Kodinhoitohuone pesukoneineen ja kuivauskaappeineen on kuitenkin sijoitettu talon 1. kerrokseen, joten pyykkipäivänä vaatteet seilaavat 1. ja 3. kerroksen väliä edestakaisin.


Hankalaa, aivan varmasti. Toisaalta liinavaatteet sekä ulko- ja urheiluvaatteet säilytetään 1. kerroksessa. Olemme miettineet myös sitä, että kotiin tullessa likaiset ulko- ja urheiluvaatteet voi laittaa pesuun heti sisääntulon yhteydessä. Kaikkea likapyykkiä ei tarvitse raahata 3. kerrokseen.

Kaikkea ei voi saada. Jonkin toiminnon sujuvuus on helposti pois jostain muualta. Ajattelen kuitenkin, että jokainen panostus perheen arkikäytäntöjen sujuvuuteen, on iso plussa.

2 kommenttia :

  1. Moikka, kiva blogi sinulla! Nämä käytännöllisyysseikat ovat minullakin todella tärkeässä roolissa taloamme suunnitellessa. Me rakennamme tänne Saksaan ja olen huomannut, että täällä käytännöllisyysseikat eivät ole ollenkaan niin tärkeitä. Esimerkiksi juuri tuo mainitsemasi pyykkihuolto. Täällä on tapana sijoittaa pesukone kellariin. Minulle oli ehdotonta, että pesukone on ns. asuinkerroksissa. Näillä näkymin vaatehuoneesta ei silti ole samassa kerroksessa, mutta mulla oli villi ajatus, jos tekisi sellaisen pyykkikuilun ylhäältä alas, josta vois vaatteet heittää suoraan yläkerrasta alakerran kodinhoitohuoneeseen. :) Saa nähdä millaiset piirrustukset meidän arkkitehti meille vielä loihtii… Tsemppiä teille hankkeeseen! Terveiset Hampurista! - T

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Minusta tuntuu, etteivät ne käytännöllisyysseikat täälläkään aina ihan suunnittelun ytimessä ole. Sen olen nyt viimeksi huomannut keittiön suunnittelun yhteydessä. Joutuu taas miettimään, priorisoiko käytännöllisyyttä vai tyylikästä viimeistelyä. Siitä lisää piakkoin blogikirjoituksen muodossa :) Hauska kuulla tosta sun pyykkikuiluajatuksesta, koska mulla oli ihan sama ajatus jossain vaiheessa! Tsemppiä teidän taloprojektiin ja terveisiä täältä Helsingistä!

    VastaaPoista