Terassimme on valmis!

, ei kommentteja.
Olemme asuneet talossamme jo vuoden päivät, mutta kummallisella tavalla on aivan viime viikkoihin asti tuntunut siltä kuin asuisimme työmaalla. Tämä siitäkin huolimatta, että talomme on asuintilojen osalta ollut pieniä viimeistelyjä vaille valmis jo vaikka kuinka kauan. Suurimpana syynä keskeneräisyyden tunteeseen on ollut terassien silminpistävä keskeneräisyys. Näkymä keittiöstä on kirjaimellisesti ollut työmaalle.

Nyt tuo tunne on saanut väistyä valmiin terassin tieltä. Emme juuri voisi olla lopputulokseen tyytyväisempiä.







Terassin keskeiset elementit ovat ruskea kestopuu 145 mm levyisenä, valkoinen koristekivi sekä valkoiseksi rapattu muuri ja istutusallas havukasveineen.  Olen esitellyt terassisuunnitelmiamme kahdessa blogikirjoituksessani: Piha, kattoterassi ja kesäkeittiö ja Salmiakkirimaa, leveää lautaa ja koristekiviä.

Terassin toteutuksesta vastasi puutyöt erinomaisesti taitava ekonomi-siippani, jonka ohjelmassa on rakentaa parin saunan jatkoksi muutama terassi. Nyt on yksi valmiina, ja toinen on pikkuhiljaa rakentumassa talomme ylimmässä kerroksessa.

Aivan pikkuhomma alaterassimme rakentaminen ei ollut. Monta oli vaihetta ennen kuin laudat löysivät paikkansa terassin lattiasta ja seinistä. Ensin rakennettiin istutusallas anturoineen harkkomuurin eteen, sen jälkeen kokonaisuus rapattiin ja terassiverhoilun valmistuttua maalattiin valkoiseksi.



Istutusaltaan valmistuttua päästiin varsinaisiin puutöihin. Ensi rakennettiin lattia runkoineen ja sen jälkeen seinärimoitus. Alaterassilla käytetään kaikissa pinnoissa 145x33 mm ruskeaa kestopuuta. 










Puuverhoilun valmistuttua oli jäljellä valaisimien valinta. Seiniin ja istutusaltaaseen oli suunniteltu valaisimet. Kovan pohdinnan jälkeen päädyimme seinävalojen osalta lopulta varsin yksinkertaiseen, mattamustaan malliin. Istutusaltaan valojen valinta edellytti lumen, kelvin ja muiden arvojen vertailua, jotta valaistus oli juuri oikean sävyinen ja myös voimakkuusasteeltaan sopiva, ei liian kirkas eikä liian himmeä.




Blogiyhteistyö: Kestopuuteollisuus ry

0 kommenttia :

Lähetä kommentti