Mitäs sitten tapahtui?

, ei kommentteja.
Verkkohiljaisuus, ei kirjaimen puolikastakaan pariin kuukauteen. Mitä ihmettä tapahtui? Joku voisi ajatella, että rakennustöissä meni jotain niin pahasti pieleen, että blogi sai pikaisen lopun. Tai kirjoittaminen alkoi tökkiä, ja tuli totaalikyllästyminen. Tyhjän blogitekstin syndrooma? Tai ehkä oli muuten vaan pakko ottaa uutta suuntaa?



Itse asiassa syy on aika perinteinen. Pieneen perheeseemme liittyi vapun alla nimittäin kaksi uutta jalkaa. Nelivuotias, pieni prinsessamme sai pikkusiskon.  Rakennustöiden äänet ovat sittemmin peittyneet hieman erilaiseen äänimaailmaan.

Kuluneiden viikkojen aikana olen ollut ennen kaikkea äiti. Visiitit Kalasatamaan ovat jääneet aivan minimiin. Tietokone tosin oli peittynyt fiktiiviseen remonttipölyyn jo hieman tätä ennen. Aprillipäivänä alkaneen äitiyslomani alkuviikot kuluivat ensin erilaisia työvaiheita talolla tarkastellen, ja synnytystä edeltäneet viikot sitten noista raksareissuista toipuen. Nelikerroksisen talon portaiden ravaaminen viimeisillään raskaana osoittautui hieman liian rankaksi treeniksi, ja synnytystä edeltäneet viikot olikin sitten pakko levätä.

Nyt on hiljainen hetki. Pieni tulokas makoilee ulkona, ja omat sormetkin ovat löytäneet tiensä takaisin näppäimistölle. Pitkästä aikaan pääsen katselemaan blogini sivuja. Niin paljon edistystä on talossa viimeisen kirjoitukseni jälkeen tapahtunut, etten oikein tiedä mistä aloittaisin. Vielä emme ole muuttaneet, mutta ei sekään kovin kaukana ole. Osa tavaroista täyttää jo talomme tyhjiä huoneita. Sohva on paikallaan olohuoneessa, ja matto sen alla.

Sen sijaan, että läväyttäisin yhdessä kirjoituksessa kerralla kahden kuukauden tapahtumat blogini lukijoille ihmeteltäväksi, lähden liikkeelle verkkain askelin esitellen aihe aiheelta rakennustöiden viimeisiä vaiheita. Sen verran voin paljastaa, että kirjoitukset tulevat liikkumaan ainakin lasien, kankaiden, maalien, venttiileiden, saunan ja portaiden maailmoissa.

Pakko sanoa, että olen juuri nyt samanaikaisesti ihmeissäni ja innoissani. Kuluneisiin kahteen rakentamisvuoteen on sisältynyt paljon kaikenlaista. Harmailta hiuksiltakaan ei ole vältytty. Talo osoittautui matkan varrella hieman erilaiseksi, suuremmaksi ja vaativammaksi, kuin olimme ajatelleet. Aikamoinen matka tässä on kuljettu. Valmistuminen on nyt kuitenkin hyvin lähellä, mikä tuntuu itsessään jo pieneltä ihmeeltä. Kaiken tapahtuneen jälkeen muutto uuteen taloon ei tunnu enää vain oudolta, vaan on ajatuksenakin jo täysin absurdi.

Eli pysykää kanavalla. Vielä on juttua luvassa.


Kuva: Miki Kuusi

0 kommenttia :

Lähetä kommentti