Suomalaisuus talonrakentajan ostoskorissa

, 2 kommenttia.
Ajamme saksalaisella autolla, pukeudumme italialaisiin vaatteisiin, lomamatkat suuntaamme Espanjaan. Olisiko talonrakentamisessa sen sijaan mahdollista valita suomalaisia tuotteita ja palveluita?

Projektin alkuvaiheessa yksi talomme suunnittelun lähtökohdista oli siniristilippu tuotteiden yhtenä valintaperusteena. Miksi valitsisimme naapurimaassa valmistetun, kun Suomestakin saa hyvää kamaa?

Tässä vaiheessa projektia on kuitenkin pakko myöntää, ettemme ole onnistuneet tavoitteessamme kovinkaan hyvin. On käynyt hieman samoin kuin urheiluvaatteita ostettaessa. Puhumme kyllä pehmoisia kotimaisuuden vaalimisesta, mutta tosipaikan tullen suuntamme joukolla norjalaiseen jättihalliin ja palaamme kotiin kassit täynnä tuotteita pääasiassa muista Pohjoismaista.

Olen jo blogissani esitellyt vesikalustevalintojamme, vesikiertoisen takkamme ja hiilenkultaiset työhuoneen lamppumme. Harmillista kyllä, saksalaisia ovat joka ikinen tuote. Eikä se lopu siihen. Laatat ja kiinteät valaisimet ovat italialaisia, lattialankut tuodaan meille Tanskasta. Keittiön kodinkoneet ovat liesituuletinta lukuunottamatta saksalaisia, kuten näillä näkymin myös sähkökalusteet.

Kiinnitin huomiota samaan ilmiöön vieraillessamme viime kesänä erään suomalaisyrityksen uudessa ja modernissa pääkonttorissa. Uusi rakennus oli vaikuttava: lasikaiteita, modernia tekniikkaa, seinän kokoiset ikkunat ja upeat maisemat. Näimme toki vain pienen osan suurta kokonaisuutta, mutta ilmiö on sama, johon olen törmännyt paitsi itse talonrakentajana myös lukuisissa muissakin suomalaisissa rakennuskohteissa: kotimaisten tuotteiden sijaan käytetään ulkomaisia silloinkin, kun vaihtoehtona olisi varsin laadukkaaksi mielletty, jopa edullinen suomalainen vastine.

Miksi sitten valinta osuu hyvin helposti juuri siihen saksalaiseen, italialaiseen tai jopa virolaiseen tuotteeseen?

Yksi syy on saatavuus. Meille on tulossa vesikiertoinen kevyttakka: saksalainen. Kun kysyimme suomalaiselta takkavalmistajalta, löytyykö heiltä vastaavaa, vastaus oli, ettei vesikiertoista järjestelmää pystytä toteuttamaan kevyttakkaan. Saksalainen pystyy, ja vielä ihan hyvällä teholla. Ostamme siis heiltä.

Lattia- ja terassilaudat ovat toinen hyvä esimerkki. Ostamme pohjoisamerikkalaisesta puusta valmistetut lankut Tanskasta, josta ne kuljetetaan rekalla työmaallemme. Terassilautojen osalta näyttää siltä, että varteenotettavin vaihtoehto on Kebony, joka on yllättävää kyllä, norjalainen. Miten niin voi olla, vaikka meillä on maa täynnä metsää?

Toinen syy, ehkä se merkittävin, on hinta. Miksi maksaa tuotteesta 20-40% enemmän vain siksi, että se on suomalainen? Nyt ei puhuta edes kiinalaisista tuotteista vaan eurooppalaisista. Edellisessä asuntoprojektissamme kotimaisen valmistajan keittiötasosta saamamme tarjous oli yli kolminkertainen verrattuna virolaisen yrityksen vastaavan tuotteen hintaan. Voi vain arvata, mistä taso meille lopulta tuli, eikä laadusta voi kyllä tässäkään tapauksessa valittaa.

Kolmas syy on muotoilu. Suomi on kiistatta muotoilun huippumaita. Eivätkö suomalaiset tuotteet olekin kalliita mutta muotoilultaan huippuja?

Monessa tapauksessa aivan varmasti, mutta.. Edellisessä asuntoprojektissamme osa vesikalusteista oli suomalaisia. Hinta oli suurinpiirtein sama kuin olisi ostanut saksalaisia tuotteita saksalaisesta verkkokaupasta. Tällä kertaa emme tee niin. Syy? Suomalaisvalmistajan kattosuihku pitää irrottaa katosta muutaman kuukauden välein, koska kalkki kerääntyy lautasen alaosaan, jolloin suihku suuntautuu minne sattuu. Asiaa selvitettyäni ilmeni, että saksalaisella valmistajalla ongelma on hoidettu laitteeseen sisäänrakennetulla systeemillä, jonka ansiosta kalkkijäämät voi poistaa hyvin yksinkertaisesti pyyhkäisemällä. Suomalaisen valmistajan wc-istuimen kansi puolestaan irtoilee vähän väliä. Muotoilultaan hienon, kotimaisen tiskialtaan pohjan kallistus taas on niin vähäinen, että tiskien liat jäävät tiskatessa altaan pohjalle. Ja harmillisesti jälleen kerran: suomalainen tuote vaihtuu saksalaiseen.

Olemme toki löytäneet taloon jonkin verran myös suomalaista tuotantoa, ja toivottavasti sitä tulee projektin edetessä vielä lisää. Kotimaisista tuotteista ostoskoriimme ovat valikoituneet ainakin Savon kattoonupotettava liesituuletin ja ihanaakin ihanampi, Tulikiven valkoinen Kuura-kiuas.

Tulikiven valkoinen Kuura-kiuas
Tulikiven Kuura-kiuas integroituna mallina. Kuva: Tulikivi

Wc-tiloihin tulee kierrätettävää materiaalia olevat kotimaiset Durat-tasot. Kattoterassille on suunniteltu suomalainen Drop-ulkoallas.

Myös katolle sijoitettaviksi aurinkopaneeleiksi ja aurinkokeräimiksi on valikoitunut kotimaisia tuotteita. Kiintokalusteet keittiötä lukuunottamatta tulevat suoraan kotimaiselta puusepäntehtaalta. Lasikaiteet on valmistanut suomalainen perheyritys.

Keittiön osalta lopullinen valinta on vielä tekemättä. Vaihtoehtojen joukossa on kaksi suomalaista valmistajaa. Ehkäpä projektin lähestyessä finaalivaiheita pystymme enenevässä määrin valitsemaan suomalaisia tuotteita. Näin ainakin toivomme.

2 kommenttia :

  1. Olipa kiva löytää blogiisi ja kiva oli tavata Unikulman tilaisuudessa. Teille on tulossa aivan upea koti ja ihania valintoja olette jo tehneet. Tsemppiä projektiin! t.Lotta/raksatarinoita.wordpress.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vastauksessa hieman kesti, mutta oli tosiaan kiva tavata siinä sänkyjen ja monitorien välimaastossa. Kiitos tsemppauksesta ja mukavasta kommentista!

      Poista