Rakentamisen taivas ja helvetti

, ei kommentteja.
Viikko alkoi hassusti. Sähköpostiini oli yön aikana tullut postin kuljetusilmoitus kiukaasta. Olimme tilanneet sen asuntomessuilta, ja nyt se sitten oli matkalla työmaalle. Koomiseksi asian tekee se, ettei meillä ole tulevan saunakerroksen ulkoseinätkään pystyssä. Ihmettelen vaan, mihin ihmeen nurkkaan se kiuas siellä työmaalla asetetaan.

Samaan hengenvetoon voin todeta, että jälleen kerran ollaan saavutettu rakennusprojektissa se tietty vaihe. Se vaihe nimittäin, että rakennusprojektin koko todellisuus on iskenyt merituulen lailla vasten kasvoja. Miten ihmeessä olemme taas päätyneet keskelle rakennusprojektia? Taas. Näin ei nimittäin pitänyt käydä enää koskaan.

Suunnittelu on ihanaa. Se toteutus onkin sitten aivan toinen juttu.

Rakennuslupia, valvontaa, raivostuttavia ja vielä raivostuttavampia urakoitsijoita. Se tunne, kun joku koko ajan yrittää vetää välistä. Kun tyypit ei saavu paikalle. Että pitääkö budjetti vai joudutaanko velkavankeuteen? Tässä projektissa meillä on sentään erittäin hyvä projektinjohtaja, mutta silti. Rakennusprojekti kuin rakennusprojekti. Aina on jotain. Ainakin pelko siitä, että kohta tapahtuu jotain peruuttamatonta tai ainakin sellaista, jonka korjaaminen maksaa meille useampia tuhatlappusia.

Toinen ihmetyksen aihe, on kaiken häviäminen muistista kuin dementiapotilaalla ikään. Oli rakennusaika miten kamalaa tahansa, lopussa se kaikki kuitenkin unohtuu. Vähän niinkuin synnytyksen jälkeen. Harvempi sitä synnytyskipuja enää valittelee, kun oman tuhisenvan käärön on syliinsä saanut.

Vertaus kuulostaa ehkä ontuvalta, mutta alla oleva kuva puhukoon puolestaan. Siinä vaiheessa, kun asunto on kauttaaltaan puolimetriä korkean purkujätteen peitossa, on epätoivo aika suuri. Valmiissa, vastaremontoidussa asunnossa taas on aika mahtava asustella.

Nykyinen kotimme ennen remonttia (tai paremminkin sen aikana) ja sen jälkeen 
Tiedän mistä puhun. Olen nimittäin sanonut nuo maagiset sanat jo aika monta kertaa. Ennen nyt käynnissä olevaa taloprojektia olen tehnyt useamman vanhan asunnon remontin. Ensimmäisen asuntoni, varsin huonokuntoisen töölöläisyksiön ostin vuosituhannen vaihteessa, siis yli 15 vuotta sitten. Sittemmin on uusi asunto seurannut toistaan. Kaikkiin asuntoihini olen tehnyt remontin, joko kokonaan itse tai osaksi teettämällä. Alussa remontoitiin vain pintoja.

Kuvissa parin vanhan, remontoimani asunnon tunnelmaa, Töölössä ja Kruununhaassa
Pikkuhiljaa remontit ovat olleet mittavampia. Viimeisimpään kohteeseen tehtiin jo täyssaneeraus. Remontti kesti melkein vuoden. Epätoivon hetkiä oli tuon vuoden aikana enemmän kuin riittämiin. Milloin urakoitsija yritti periä alv:eet kaksinkertaisina (koska niin oli tehty aina), milloin lisätöistä maksua ilman, että niistä oli mitään sovittu. Ja viivästymiset pyrittiin aina, tavalla tai toisella, sälyttämään tilaajan vastuulle. Aliurakoitsijoille ei maksettu mitään ajallaan, tietenkään. Kaiken kukkuraksi olin raskaana, vanha asunto myyty ja kymmenen kuukautta asuttiin vanhempieni piharakennuksessa. Lapsenikin ensimmäinen kotikin löytyi sieltä, pienestä vihreästä talosta, kun, yllätys yllätys, remontti ei valmistunutkaan ihan aikataulussa. 

Saimme tuon viimeisimmän remontin aikana myös todeta suomalaisen rakennusvalvontajärjestelmän mittavuuden ja osin järjettömyyden, jos ei muuten, niin kustannusnäkökulmasta ainakin.

Esimerkki: vesieritystarkastus. Paikalla kolme konsulttia ja minä, viimeisillään raskaana oleva rakennuttaja. Yksi konsulteista liikkui vastaavan työnjohtajan nimikkeellä, toinen taloyhtiön valvojana ja kolmas, niin. Kolmas oli sertifikaatit ja muut prikat hankkinut vesieristystarkastaja, jonka tehtävänä tässä näytelmässä oli mitata vesieristyksen paksuus kahden muun konsultin valvoessa tarkastusta tarkastajan selän takana. Tarkastettavana oli vesieristys, jonka oli tehnyt vesieristyksen tekemiseen oikeuttavan sertifioinnin saanut vesieristäjä-LVI-asentaja-rakentaja. Hyvähän se, että ollaan tarkkoja, mutta hei, ihan oikeasti, oliko ihan välttämätöntä? 

Jokaisen remontin jälkeen olen sanonut, ettei ikinä enää. Että nyt riitti. Niin viimeisimmänkin kohdalla, eikä siitä edes ole kuin 2,5 vuotta. "Ei kun ihan oikeasti, tää on nyt tässä tämä remontointi meidän osaltamme."

Ja sehän oli juuri niin. Koska seuraavaksi olikin vuorossa oman talon rakentaminen. Saa nähdä, palataanko joskus vielä remontoinnin saralle vai ostetaanko seuraava asunto kenties jo valmiina.

0 kommenttia :

Lähetä kommentti