Miten hissikuiluun rakennetaan wc?

, ei kommentteja.
Talomme yksi näkyvimmistä elementeistä on massiivinen portaikko, jonka keskelle jäävään kuiluun on myöhemmin mahdollista rakentaa hissi. Tämä ns. hissikuilu vie neliöitä kaikista kerroksista, mutta tuo toisaalta valoa kerroksesta toiseen. Eri taloilla on kehitelty erilaisia ratkaisuja siihen, miten hissikuilua hyödynnetään esimerkiksi valaistuksessa. Osassa taloista hissikuilun kattoon rakennettu kattoikkuna, josta valo kauniisti laskeutuu alakerroksiin. 

Meillä sisustusarkkitehti löysi hissikuilusta hyvän paikan sisääntulokerroksen wc:lle. Jos taloon halutaan myöhemmin lisätä hissi, on wc mahdollista purkaa mahdollisen hissin tieltä ja siirtää toiseen kohtaan. 

Koska hissikuilun katto sijaitsee vasta talon 4. kerroksessa, tarvitsi wc-rakennelma oman, erillisen kattonsa. Wc:n runkoa jouduttiin jatkamaan 2. kerroksen kaiteen yläreunaan asti. Varsinaisen katon lisäksi wc:lle on suunniteltu oma ns. välikatto tavalliseen huonekorkeuteen. Alla olevassa kuvissa wc-rakennelma näkyy leikkauskuvassa ja 1. kerroksen pohjakuvassa. 



Wc:n rakennustyöt alkoivat 1. kerroksen väliseinistä viimeisenä pari viikkoa sitten. Työt jatkuvat levytyksellä tämän viikon aikana.

Alla pari kuvaa paikasta, johon wc:tä ollaan rakentamassa,  näkymät hissikuilusta ulko-ovelle päin (vas.) ja yläviistosti 2. kerrokseen vievän portaikon suuntaan (oik.).


Rakennustyöt alkoivat wc:n pohjan mitoituksella ja pohjapuiden kiinnityksellä. Alla olevassa kuvassa tila näyttää todellista pienemmältä. Kokoa wc:llä on hieman päälle kaksi neliötä. 


Pohjapuiden kiinnityksen jälkeen runkoon kiinnitettiin yli 4,5 metriä pitkät pystypuut, jotka tuetaan toisen kerroksen välipohjaan ja portaikkoon.


Lopuksi wc sai katon. Tämä ns. välikatto sijaitsee normaalissa huonekorkeudessa. Rakennelman varsinainen katto tulee 2. kerroksen kaidekorkeuteen. Alla olevassa kuvassa näkyy rakennelma alaviistosti 2. kerroksesta katsottuna.



Lopuksi kuvat hissikuilun alimmasta kerroksesta ennen wc:n rakennustöiden aloitusta ja rungon valmistumisen jälkeen.



0 kommenttia :

Lähetä kommentti