Jalavaviilu ja vierailu puusepänverstaalla

, ei kommentteja.
Viikon ehdoton kohokohta oli vierailu puusepänverstaalle. Kohokohta siksi, että minulle se oli ensimmäinen kerta puuseppien vieraana. Odotin innolla myös kiintokalusteiden pintaan tulevan viilun sävyn valintaa, mikä olikin vierailuni varsinainen syy.


Puusepän valmistamat kiintokalusteet ovat himmennettävissä olevan valaistuksen ohella yksi asia, josta emme ole halunneet tinkiä. Osa kiintokalusteista maalataan seinän sävyyn, osa pinnoitettaan valkovahatulla jalavaviilulla. Kiintokalusteiden viilupinta on betonin, puulattian ja lasin ohella yksi keskeisistä elementeistä talomme sisustuksessa. Sitä tulee eteisen kaapistoon ja jättipeilin kehyksiin, kylpyhuoneen ja wc-tilojen kaappeihin, 2. kerroksen kirjastohuoneen seinälle tuleviin avokaappeihin sekä 3. kerroksen liukuoviin.

Olin ennen verstasvisiittiä nähnyt viilupintaisesta jalavasta vain kuvia. Puulaatuna jalava on esimerkiksi tammeen verrattuna suurisyistä.

Pino jalavaviilua odottamassa kiinnitystä kalusteisiimme.
Varsinainen tehtäväni puusepänverstaalla ei ollut helppo. Minun piti valita viilun valkovahauksen aste erilaisten värimallien perusteella. Ennen käsittelyä viilupinta on hieman punertavan ruskea.

Yksi ovistamme vahauskäsittelyä odottamassa.
Siinä missä lakkakäsittely jättää puun pintaan hienoisen kiillon, vahauksella puu jää täysin mattapintaan. Puupinnan sävyyn pystyy vahauksessa käytettävän veden määrää vaihtelemalla vaikuttamaan. Pinnan sävy vahauksen jälkeen vaihtelee aidon puun ja täysin harmaan välillä.

Päädyin finaaliin valitsemistani sävyvaihtoehdoista lopulta harmaampaan vaihtoehtoon (oikealla).
Näin vierailuni aikana kodinhoitohuoneeseen tulevat kiintokalusteet, jotka odottavat verstaalla valmiina pääsyä uuteen kotiinsa. Pääsin tutustumaan myös verstaan maalaushuoneeseen, jossa maalatut ovet saavat pintavärinsä.

Vasemmalla kuva maalaushuoneesta, oikealla kodinhoitohuoneen kiintokalusteiden rungot. 
Meille tulee kolmanteen kerrokseen neljä liukuovea, niin ikään jalavaviilusta. Kustannussyistä tilasimme ovet kuitenkin Virosta, josta ne kuljetettiin puusepälle valkovahausta varten. Ne vahataan samalla puusepän valmistamien kalusteiden kanssa. Nyt nuo ovet odottivat vahausta muoveihin käärittyinä.


Sain luvan vierailusta kirjoittamiseen sillä ehdolla, etten vahingossakaan kerro puusepän tai liikkeen nimeä. Töitä kuulemma on niin paljon, ettei tilaa ole millekään ylimääräiselle. Puusepän nimi jääköön siten arvoitukseksi.

0 kommenttia :

Lähetä kommentti