Verkkohiljaisuus, ei kirjaimen puolikastakaan pariin kuukauteen. Mitä ihmettä tapahtui? Joku voisi ajatella, että rakennustöissä meni jotain niin pahasti pieleen, että blogi sai pikaisen lopun. Tai kirjoittaminen alkoi tökkiä, ja tuli totaalikyllästyminen. Tyhjän blogitekstin syndrooma? Tai ehkä oli muuten vaan pakko ottaa uutta suuntaa?

Itse asiassa syy on aika perinteinen. Pieneen perheeseemme liittyi vapun alla nimittäin kaksi uutta jalkaa. Nelivuotias, pieni prinsessamme sai pikkusiskon.  Rakennustöiden äänet ovat sittemmin peittyneet hieman erilaiseen äänimaailmaan.

Kuluneiden viikkojen aikana olen ollut ennen kaikkea äiti. Visiitit Kalasatamaan ovat jääneet aivan minimiin. Tietokone tosin oli peittynyt fiktiiviseen remonttipölyyn jo hieman tätä ennen. Aprillipäivänä alkaneen äitiyslomani alkuviikot kuluivat ensin erilaisia työvaiheita talolla tarkastellen, ja synnytystä edeltäneet viikot sitten noista raksareissuista toipuen. Nelikerroksisen talon portaiden ravaaminen viimeisillään raskaana osoittautui hieman liian rankaksi treeniksi, ja synnytystä edeltäneet viikot olikin sitten pakko levätä.

Nyt on hiljainen hetki. Pieni tulokas makoilee ulkona, ja omat sormetkin ovat löytäneet tiensä takaisin näppäimistölle. Pitkästä aikaan pääsen katselemaan blogini sivuja. Niin paljon edistystä on talossa viimeisen kirjoitukseni jälkeen tapahtunut, etten oikein tiedä mistä aloittaisin. Vielä emme ole muuttaneet, mutta ei sekään kovin kaukana ole. Osa tavaroista täyttää jo talomme tyhjiä huoneita. Sohva on paikallaan olohuoneessa, ja matto sen alla.

Sen sijaan, että läväyttäisin yhdessä kirjoituksessa kerralla kahden kuukauden tapahtumat blogini lukijoille ihmeteltäväksi, lähden liikkeelle verkkain askelin esitellen aihe aiheelta rakennustöiden viimeisiä vaiheita. Sen verran voin paljastaa, että kirjoitukset tulevat liikkumaan ainakin lasien, kankaiden, maalien, venttiileiden, saunan ja portaiden maailmoissa.

Pakko sanoa, että olen juuri nyt samanaikaisesti ihmeissäni ja innoissani. Kuluneisiin kahteen rakentamisvuoteen on sisältynyt paljon kaikenlaista. Harmailta hiuksiltakaan ei ole vältytty. Talo osoittautui matkan varrella hieman erilaiseksi, suuremmaksi ja vaativammaksi, kuin olimme ajatelleet. Aikamoinen matka tässä on kuljettu. Valmistuminen on nyt kuitenkin hyvin lähellä, mikä tuntuu itsessään jo pieneltä ihmeeltä. Kaiken tapahtuneen jälkeen muutto uuteen taloon ei tunnu enää vain oudolta, vaan on ajatuksenakin jo täysin absurdi.

Eli pysykää kanavalla. Vielä on juttua luvassa.


Kuva: Miki Kuusi

Kielenkäytössäni on vaivihkaa tapahtunut kummallinen muutos. Kuin puolivahingossa olen ryhtynyt viittaamaan tulevaan asuntoomme talona. Aivan viime päiviin asti kysymys on itsestäänselvästi ollut työmaasta.

- Äiti, missä isi on?
- Talolla. Ei kun työmaalla.

Miten tämä kummallinen, yhtäkkinen muutos oikein tapahtui? Oma osansa on varmasti ollut seinien maalipintojen valmistumisella, toisaalta myös lattian vapautumisella kovalevyjen pinteestä. Ehkä myös omat ajatukset ovat pikkuhiljaa siirtymässä sisustuksen maailmaan ja sitä kautta työmaan on pakko muuttua joksikin muuksi. Eihän työmaalle oikein verhoja voi tilata!

Vaikka talo meille on tässä näköjään tullut, aivan vielä ei kysymys kuitenkaan ole kodista. Siihen menee vielä tovi. Niin hämmentävältä tuntuu vieläkin ajatus siitä, että jonain lähitulevaisuuden päivämääränä todella muutamme tuohon lähes ikuisuusprojektiksi muuttuneeseen taloon.

Tämän ihmettelyn päätteeksi muutama kuva talostamme siinä kuosissa, jossa se näinä kauniina kevätpäivinä auringonsäteistä nauttii.

Juuri nyt tuntuu siltä kuin rakennusprojekteja olisi joka kulmassa. Eikä pelkästään Kalasatamassa, vaan omassa lähipiirissäkin. Vanhempani juuri rakensivat Helsingissä sijaitsevan omakotitalonsa pihalle talousrakennuksen ja autokatoksen. Mieheni äidillä ja tämän miesystävällä puolestaan on piakkoin valmistumassa talo Turun suunnalla Mynämäessä.

Ja ne, jotka eivät itse rakenna, tekevät pientä pintaremonttia vähän siellä sun täällä. Kuten sisareni mies, joka kesäpuhteenaan puolivahingossa maalasi vanhempieni huvilan Mäntyharjulla.

Mäntyharjun huvila uunituoreessa maalissaan

Omaan perheeseeni rakentaminen on tullut paitsi mieheni niin myös minun lapsuudenkotini tuliaisina, voisi jopa sanoa verenperintönä. Niin paljon sitä on perheessäni harrastettu. Ja nimenomaan harrastettu. Ammattilaisia ei lähipiiristä löydy, ei niin yhtään.

Vanhemmillani on vuosien varrella ollut yhtä sun toista, pientä ja vähän suurempaa rakennusprojektia. Heillä on 1900-luvun alun hirsitalot, toinen maalla ja toinen kaupungissa.

Lapsuudenkotini pihamaalle rakennettiin viime kesänä uusi piharakennus ja autokatos.

Näissä talovanhuksissa on riittänyt vuosien varrella jos jonkilaista remontoitavaa. Olen pienestä asti ollut mukana erilaisissa rakennustöissä. Jo alle kouluikäisenä osasin valtavan määrän mitä kummallisempien työkalujen, ruuvien ja muiden välineiden nimityksiä, jotka olin oppinut ojennellessani isälleni hänen rakennustöissä tarvitsemiaan välineitä. Hohtimet, miljoonapihdit, vatupassi ja kipsilevyruuvi kuuluivat minun, pesunkestävän stadilaistytön, sanavarastoon jo ihan pienestä pitäen.

Nyttemmin oma rakentaminen on pienen lapsen äitinä jäänyt hieman vähemmälle, mutta tarpeen tullen olen edelleen innolla mukana erilaisissa pienissä projekteissa. Kuten muutama viikko sitten maalaamassa räystäslautoja Mynämäen taloprojektissa.

Tässä on pienen räystäslautaprojektin satoa Mynämäessä tänä syksynä. 

Hyvä asia näissä päällekäisissä rakennushankkeissa on mahdollisuus vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia erilaisista sisustus- ynnä muista ratkaisuista. Tämä koskee erityisesti Mynämäen taloa. Siellä rakenteilla on hieman isompi talo, yksikerroksinen kivitalo. Tässä ihanassa talossa on esimerkiksi uima-allas, iso sauna ja aivan valtava kodinhoito-/vaatehuone.

Taloprojekti Mynämäessä

Erityisen vaikuttuneita olemme Mynämäen talon isosta saunasta. Materiaalina on sama lämpökäsitelty haapa, joka meillekin on nyt jo toistamiseen tulossa. Saunassa on tunnelmaa luomassa kuituvalot, jotka on sommiteltu tähtikartan mukaan. Omaan saunaamme otamme mallia hienoista, kaareviksi muotoilluista selkänojista, jotka ovat muodoltaan todella ergonomiset. 

Nyt kun talomme kovaa vauhtia rakentuu tontillemme, olen monta kertaa kysynyt itseltäni, miten ihmeessä on tultu tähän pisteeseen. Miten yhtäkkiä olemme rakentamassa taloa, kun vielä puoli vuotta sitten elelimme tyytyväisinä nykyisessä kodissamme? Suunnittelin lähinnä työnhakua ja  tulevia kesälomamatkojamme.

Rakennushankkeeseen lähtömme oli kaikkea muuta kuin tavanomainen. 

Kaikki alkoi eräänä huhtikuisena perjantai-iltana, kun sain vanhalta ystävältäni lyhyen tekstiviestin: "Moi Anna! Mitä kuuluu? Pikainen kysymys: meidän ryhmässä yksi luopuu hankkeesta. Kiinnostusta?"

Joo, hyvää kuuluu. Mutta anteeksi, mistä ihmeen hankkeesta?

Hetken löi tyhjää. Mutta sitten muistin: se talohanke. Se hanke, johon liittyen heistä on tehty juttusarjaa Helsingin Sanomiinkin. Se hullulta kuullostava hanke, joka tarkoittaa talon rakentamista yhdessä muutamien muiden kanssa jonnekin aika lähelle Helsingin keskustaa. Kalasatamako se oli. Ryhmärakennuttamista.

Hetkeäkään epäröimättä, ja mieheltäni mitään kysymättä, ilmoitin heti kiinnostuksestamme. Seuraavaksi selvitin, missä ja mikä se Kalasatama oikein on. Mieleen tuli vain metropysäkki, jolla juuri kukaan ei jää pois. Fiskehamn. Isot kivikasat Itäväylän molemmilla puolella. Niin, Itäväylän. Aivan toisella puolella kaupunkia.

Kartta paljasti, että siinä lähellä on Suvilahti Flow-festivaaleineen ja sirkuksineen, Teurastamo ja vaikka mitä muuta. Mustikkamaa kulman takana. Korkeasaari siinä vieressä. Keskustaankin saattaa jossain vaiheessa päästä raitiovaunulla. Ei paha.

"Rakas, rakennettaisko talo? Ai että mitä??? Joo, mä ilmoitin jo, että ollaan kiinnostuneita."

Mieskin innostui heti. Kyllä! Mielenkiinto kasvoi kasvamistaan sitä mukaan, kun kaivoimme lisää tietoa hankkeesta, alueesta ja sitä koskevista kaupungin suunnitelmista. Ja kävimme katsomassa kuoppaa. Valmiina olevan kerrostalokorttelin yhdellä sivulla olevaa tyhjää kohtaa.

Pian meille valkeni, että kyse on viiden kolmi- tai nelikerroksisen omakotitalon rakentamisesta yhteisenä urakkana näkemäämme kuoppaan, joka on yhteensä vain 650 neliömetrin kokoinen. Meidän osa kuopasta ei ollut kuin 117m2 kokoinen.

Ongelmia tai ainakin aikamoisia haasteita riitti. Näistä ehkä keskeisimpänä se, että rakennustöiden oli määrä alkaa muutaman viikon kuluessa. Muut pariskunnat olivat suunnitelleet taloaan pitkään, osa useiden vuosien ajan. Kiire oli melkoinen. Meidän piti sitoutua heti.

Soitin nykyisen kotimme suunnitelleelle sisustusarkkitehdille, joka suostui suunnittelemaan kotimme sisätilat vaaditussa aikataulussa. Neljä kerrosta, piha, parveke, autotalli, kattoterasseja pari kappaletta. Niin, talosta oli edellisen rakennuttajan käsissä suunniteltu aikamoinen. Hissin kuitenkin tiputimme pois suunnitelmista heti suunnittelun alkuvaiheissa. Ulkoseinien paikkaa ja julkisivua ei enää ollut mahdollista muuttaa. Kerrosalakin oli lukkoonlyöty. Mutta muuten meillä oli suhteellisen vapaat kädet suunnitella tilat haluamaamme muotoon.

Toinen ongelma. Se ihan oikea ongelma. Raha. Oma asunto myymättä. Vain toinen meistä töissä. Ja lainaakin piti taikoa jostain aikamoisella vauhdilla.

Hullua, eikö? Kuitenkin, puoli vuotta tuon tekstiviestin jälkeen olemme mukana projektissa, rakentamassa omakotitaloa Helsingin kantakaupunkiin, meren äärelle, paikkaan, josta on linnuntietä vain pari kilometriä Helsingin keskustaan. Meistä on tullut rakennuttajia. Perustustyöt on tehty. Runkokin jo melkein kasassa. Pian meidän pitäisi jo päästä muuttamaan uuteen kotiimme. Lapsellekin on haettu päiväkotipaikkaa vuoden alussa avautuvasta uudesta päiväkodista. 

Edelleen meillä on oma asunto myymättä. Toinen meistä on edelleen kotona. Ja lainaa niin paljon, että heikkohermoisempaa voisi hirvittää.  

Mutta nyt meillä on hienot suunnitelmat. Ja kova usko tulevaan. Olemme innoissamme, todella innoissamme. Me rakennetaan talo!

Jännityksellä itsekin odotamme, miten tässä käy. Toteutuvatko suunnitelmat? Pitääkö budjetti? Ja jos (tai kun) kaikki menee hyvin, niin ennen kaikkea, tuleeko siitä se unelmiemme talo, jota suurella innolla ja sydämellä olemme lähteneet rakentamaan.

Perheellemme tarjoutui keväällä mahdollisuus lähteä rakentamaan taloa uudelle asuinalueelle Helsingin Kalasatamaan. 

Kysymyksessä on Fiskarin Bryga -nimellä kulkeva ryhmärakentamishanke, jossa viisi pariskuntaa rakentaa yhteisenä hankkeena kukin oman townhouse-tyyppisen pientalonsa vierekkäisille tonteille, Mustikkamaalle rakenteilla olevan sillan kupeeseen.

Hankkeen pääsuunnittelijan, arkkitehti Katja Maununahon havainnekuva viiden talon kokonaisuudesta.

Liityimme hankkeeseen suunnittelun aivan loppuvaiheessa. Sitä ennen oli paljon ehtinyt jo tapahtua. Kaikki oli alkanut arkkitehtikilpailusta, jonka alkuperäinen ryhmä arkkitehti Katja Maununahon johdolla voitti loppuvuonna 2012. Melkein kaikki ryhmäläiset ovat sittemmin vaihtuneet, mutta hanke on porskuttanut eteenpäin aina vain uusien ryhmäläisten voimin. Matkan varrella on neuvotteluita käyty sekä kaupungin kanssa että ryhmän jäsenten kesken. Sopimuksia on laadittu kasapäin, kustannuslaskelmia tehty ja luonnoksiakin laadittu kymmenittäin tai jopa sadoittain. Suunnitelmat ovat matkan varrella tarkentuneet ja rakennuslupahakemukset lopulta loppuvuonna 2014 jätetty. Nykyinen projektinjohtaja hankkeeseen valittiin syksyllä 2014.

Lähes kolme vuotta hankkeen alkamisen jälkeen saimme mahdollisuuden liittyä ryhmään huhtikuussa 2015, yhden ryhmäläisen luovuttua hankkeesta. Tarjolla oli rakennus- ja vuokraoikeus yhteen muodostetuista tonteista, jolla on kokoa 117 neliötä. Liittyessämme projektiin oli rakennuslupa jo myönnetty, suunnitelmat muutenkin lähes toteutusvalmiit, ja rakennustöiden oli määrä alkaa muutaman viikon sisään toukokuussa 2015. Meille kuitenkin vakuutettiin, että pystyisimme vielä muokkaamaan suunnitelmat haluamaamme muotoon - kunhan vain toimisimme todella nopeasti.

Ryhdyimme tuumasta toimeen. Lunastimme osuuden itsellemme, otimme yhteyttä edellisen asuntomme suunnitelleeseen sisustusarkkitehtiin - ja isot pyörät lähtivät pyörimään. Kun rakennustyöt juhannuksen jälkeen alkoivat, suunnitelmamme olivat edenneet jo pitkälle. Paljon suunnittelua on vieläkin tekemättä, mutta varsin pitkälle on kuluneiden viikkojen ja kuukausien aikana kuitenkin jo päästy. Kova on edelleenkin kiire. Taloon on tarkoitus muuttaa vielä tämä vuoden puolella.

Blogissa on tarkoitus paitsi esitellä tulevan kotimme suunnittelua ja rakennusprojektin etenemistä, myös jakaa kokemuksia hankkeen monista erityispiirteistä kiinnostuneille. Talohankkeemme on monella tavalla erityislaatuinen. Sitä se on jo rakennuspaikan sijainnin johdosta. Talolta on linnuntietä Helsingin päärautatieasemalle vain kahden kilometrin matka. Omakotitalon rakentaminen näin lähelle maan pääkaupungin keskustaa on millä tahansa mittapuulla mitattuna ainutlaatuista.

Sijainnin lisäksi hankkeesta tekee mielenkiintoisen suunnittelun vapaus, joka tämän tyyppisiltä kohteilta yleensä puuttuu. Rakennusprojekti on siinä määrin mittava, ettei tavallisella omakotirakentajalla olisi siihen yksin mitään mahdollisuutta. Rakennuttajaliikkeiden rakentamien talojen osalta tulevien asukkaiden mahdollisuus vaikuttaa suunnitteluun on kuitenkin yleensä hyvin rajallinen. Ryhmärakentaminen mahdollistaa suunnittelun vapauden hankkeessa, jonka toteuttaminen muutoin olisi ainakin meille ollut täysin mahdotonta. Talojen tulevilla asukkailla on ollut lähes vapaat kädet suunnitella tulevan kotinsa juuri sellaiseksi kuin haluavat. Näin on ollut hyvin pitkälti myös meidän talomme osalta, vaikka tulimme projektiin mukaan vasta viime keväänä. Voi sanoa, että vain budjetti on ollut rajana.

Hankkeen tuloksena syntyy viiden uniikin pientalon kokonaisuus. Julkisivun näennäisestä yhtenäisyydestä huolimatta jokainen yksittäisistä taloista tulee olemaan omanlaisensa. Yhdistävinä piirteinä taloilla on rungon materiaali betoni, joka on hyvin voimakkaasti läsnä myös kaikkien talojen sisäpinnoilla, huonekorkeus, joka on märkätiloja lukuunottamatta kauttaaltaan yli kolme metriä sekä tilojen perusratkaisut autotalleineen, pihoineen, parvekkeineen ja kattoterasseineen. Kuitenkaan edes kerrosluku ei ole kaikissa taloissa sama, vaan kahteen taloista tulee kolme ja kolmeen neljä kerrosta.

Meille rakennettavan B-talon suunnittelun keskeisiä teemoja ovat paitsi suunnittelun ja toteutuksen laadullisesti korkea taso ja kokonaisuus, käytännöllisyys, valintojen ekologisuus, energian omavaraisuus. Suunnitelmiin kuuluu sähkön tuottaminen katolle sijoitettavilla aurinkopaneeleilla sekä käyttöveden lämmittäminen aurinkokeräimillä ja asuntoon sijoitettavalla vesikiertoisella takalla.

Painopiste blogissa on asunnon ja sen ulkotilojen suunnitteluun ja sisustukseen liittyvissä kysymyksissä. Tämän lisäksi aiheina ovat erityisesti energia- ja ympäristökysymykset, suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvät ilmiöt yleensä sekä uuden asuinalueen muodostuminen ja siihen liittyvät odotukset.

Tervetuloa mukaan seuraamaan talohankkeemme etenemistä!

Anna