Dinesenin lattialankkuja ja pieniä askeleita työmaalla

, 2 kommenttia.
Pienen hiljaiselon jälkeen tilannekatsaus ja jotain kivaakin.

Eilen teimme iltamyöhään päätöksen, talon sisätilojen lopullisen ilmeen kannalta tärkeän sellaisen. Jo jonkin aikaa olimme pohtineet puulattian tilannetta. Meillä on ollut melkein alusta asti suunnitelmissa tanskalaisen Dinesenin douglaskuusesta tehty lankkulattia. 

Kuva: Dinesen
Budjettisyistä mietimme tässä jonkin aikaa kuumeisesti, vaihtaako lankut edullisempaan puulaatuun vai kenties jopa parkettin? Nyt se päätös sitten on tehty. 

Homma lähti etenemään alkuillasta, kun saimme projektinjohtajaltamme viestin. Dineseniltä oli ilmoitettu, että siellä oli sahalla tullut joku peruutus, jonka seurauksena saisimme nyt leveämpää lankkua kapeamman hinnalla. Tilaus vaan pitäisi laittaa menemään heti aamulla. Pieni tuumaustauko pidettiin perheen kesken, ja tilaus lähti menemään. Meille on nyt sitten tulossa puulattia Dinesenin 30 cm leveästä lankusta. 

Monta mutkaa tässä varmasti on matkassa ennen kuin lattia viimeisteltynä on jalkojemme alla tepasteltavana. Lattia kun kuuluu niihin viimeisiin asennettaviin. Kysymys ei myöskään ole ihan tavallisesta lankusta, vaan pintakin pitää vielä viimeistellä lipeällä, valkoöljyllä ja ties millä litkuilla. Vasta sitten lattia saa oikean värinsä. 

Lankkujen tilauksen jälkeen meillä on suuri määrä tavaraa jo odottamassa pääsyä työmaalle. Kaikki kattoon upotettavat valaisimet on hankittu, lattiamateriaalit Dinesenien myötä nyt myös kokonaan. Lattialaatat ovat jo lokakuusta asti odottaneet Laattapisteen varastossa työmaan etenemistä. Kiuas puolestaan on nököttänyt vanhempieni varastossa sekin jo kuukausia, vaikka taitaa kyllä olla viimeisten taloomme asennettavien vehkeiden joukossa. 

Työmaalla hommat etenevät verkkaiseen tahtiin. Ikkunat on nyt asennettu, märkätilojen pintavalut tehty ja odottelemme vesikaton valmistumista. Naapuritaloissa on sisätyötkin aloitettu. Meillä painiskellaan vielä oman asuntomme myynnin kanssa, joten sisätöiden osalta olemme ottaneet pienen aikalisän. Asustelemme vielä onnellisesti vanhassa asunnossamme, joten annamme itsellemme olosuhteiden pakostakin tässä tilanteessa pienen levähdystauon. Jotain pieniä seinänrakennushommia tässä on perheen miespuolinen henkilö kyllä suunnitellut toteuttavan, mutta niistä ehkä jossain vaiheessa lisää.

Dinesen
Douglaskuusi


2 kommenttia :

  1. Hei!

    Missä vaiheessa mennään lattian kanssa? Oliko helppo asentaa? Millainen tuli? Meillä ko. lattia mietinnässä :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Meilläkin mietinnässä samainen lattia ja kiinnostaisi kovasti kuulla oletteko tyytyväisiä ja miten lattian asennus on onnistunut? Entä lattian ylläpito? :)

    VastaaPoista