Balilaiseen tyyliin rakennettu ei tässä tapauksessa tarkoittanut vain ihanan tummia huonekaluja, vaan sitä, että asunto oli avoin, open house. Koko tonttia ympäröi yli kolme metriä korkea muuri. Asuinhuoneet olivat käytännössä ulkona, ainoana erotuksena varsinaiseen piha-alueeseen oli katto. Seiniä tilojen välissä ei ollut. Keittiöstä oli esteetön kulku uima-altaalle.
![]() |
Keittiöstä ja olohuoneesta yksi porrasaskelma laskeutumalla siirryttiin uima-altaalle. |
Ihastuimme ikihyviksi eri tilojen yhtenäisyyteen ja avaruuteen. Toinen elementti, jonka olisimme mieluusti tuoneet matkamuistona mukanamme oli ulkosuihku.
![]() |
Ulkosuihku löytyi tolpan takaa. |
Entä näiden haaveiden toteutus? Ulkosuihkun voisi meilläkin toteuttaa sijoittamalla tuloveden pihalle ja varustamalla suihkutilan luonnonkivillä ja kauniilla kivimuodostelmilla. Mutta entä se open house? Eiköhän se onnistuisi hyvinkin helposti vain suunnittelemalla mahdollisimman suuret liukuovet sisä- ja ulkotilojen välille? Se olikin suunnitelmamme, kunnes Kalasataman tuulet vaikuttivat rakennesuunnittelijan välityksellä liukuoviemme kokoon. Liukuovien jättämää aukkoa jouduttiin varsin merkittävästi pienentämään. Kyllähän siitä edelleenkin pihalle pääsee, mutta ei se vaan ole Bali.
![]() |
Liukuovea pienennettiin tuulikuormasta johtuen kolmesta metristä kahteen. |
Kuin perusteluna pohdinnoillemme, pääsimme toteamaan eräässä kotimaisessa majoituskohteessa kesällä omin silmin, mihin rakenteiden pieleen mennyt suunnittelu pahimmillaan johtaa. Majoituimme ihanassa, italialaiseen tyyliin rakennetussa majatalossa eräällä pikkupaikkakunnalla. Suihkussa käynnin jälkeen ihmettelin, kun kylpyhuoneessa ei ollut ollenkaan kaatoa, vaan vesi jäi lammikoksi keskelle kylpyhuoneen lattiaa. Hetken mietittyäni tajusin, että kyllähän siinä kaato oli, mutta se oli seinän vieressä olevasta viemäristä poispäin. Syyksi ymmärsin pian, että tämä vanhan näköiseksi rakennetun uudisrakennuksen perustukset eivät olleet kestäneet, minkä seurauksena kylpyhuoneen lattia oli vajonnut hyvinkin kriittisellä tavalla. Oli vain ajan kysymys, milloin taloon tulisi vesivauriosta pahempiakin vaurioita. Aika selvältä näytti, ettei tuohon taloon ainakaan Helsingin rakennusvalvonta ollut saanut laitettua näppejään peliin.
Kaikkea ei vaan voi rakentaa niin kuin Balilla.
0 kommenttia :
Lähetä kommentti