Keittiötaso on valmistumassa!

, ei kommentteja.
Tulikiven Espoon tehtaalta tihkuvien tietojen ja valokuvien mukaan keittiötasojen ja saarekkeen osat ovat valmistumassa.

Seinustan viereen tuleva taso odottamassa aukotukseen pääsyä

Vasta viikon päästään näitä tasoja ihmettelemään livenä talomme keittiössä, mutta kärsimätöntä auttavat kummasti kuvat valmistumassa olevista tasoista. Tasojen ja saarekkeen eri osat olin edellisviikolla käynyt valikoimassa Tulikiven tehtaalla. Alla olevassa kuvassa saarekkeen olohuoneen puoleiseen päätyyn valitsemani laatta.


Alla olevassa kuvassa sovitetaan yhteen yllä olevan kuvan laatasta leikattuja osia jiirikulmineen. Kuvassa saarekkeen olohuoneen puoleinen pääty ja saman puolen taso.



Ennen jiirikulmien sovitusta osat oli leikattu oikean mittaisiksi ja hiottu. Sen jälkeen saarekkeen osat sovitettiin yhteen. Alla olevissa kuvissa pätkä valmiiksi leikattua saarekkeen tasoa hiontapöydällä, jiirikulmien sovitusta ja saarekkeen pääty valmiiksi leikattuna.


Vielä viikko pitäisi jaksaa odottaa ennen tason saamista lopulliseen sijoituspaikkaansa. En kuitenkaan uskaltanut ottaa asennusta vielä tälle viikolle. On parempi antaa lattian käsittelyaineiden kunnolla kovettua ennen tason, lasien ja muiden jäljellä olevien massiivisten elementtien asennusta.

Blogiyhteistyö: Tulikivi Oyj

Kuvat: Tomi Huovinen


0 kommenttia :

Lähetä kommentti